Sosiaalinen vastuu - Leijona Catering Siirry sisältöön


Pidämme hyvää huolta asiakkaistamme ja henkilöstöstämme

Riittävä energiansaanti ja säännöllinen ateriarytmi ovat olennaisia keskeisten asiakasryhmiemme eli varusmiesten ja vankien jaksamisen ja hyvinvoinnin kannalta. Tarjotessamme päivän ateriat kaikille varusmiehille kohtaamme päivittäin tuhansia nuoria, joita haluamme auttaa tekemään hyviä valintoja sekä ympäristön että terveellisten elintapojen näkökulmasta. Varusmiespalveluksen aikana omaksutut tottumukset kantavat usein pitkälle tulevaisuuteen, olipa kyse sitten terveellisestä syömisestä tai biojätteen vähentämisestä.

Varuskuntaravintoloidemme ruokalistojen ja ateriasuunnittelun pohjana ovat kansalliset ravitsemussuositukset. Lisäksi kiinnitämme erityistä huomiota annosten proteiini-, kuitu- ja energiasisältöön. Koostamme tarjoilulinjastomme siten, että ruokailijan on helppo koota suositusten mukainen, paljon kasviksia sisältävä ateria. Huomioimme erityisruokavaliot hyvin laajasti.

Julkaisemme ruokalistoillamme tarkat ainesosasisällöt sekä ravintoaine- ja energiatiedot kaikista aterioistamme. Kerromme terveellisten ruokailutottumusten ja oikean lautasmallin vaikutuksista sekä ruokahävikin vähentämisestä jo varusmiespalvelun alkuvaiheessa.


Sydänystävällistä ruokaa


Olemme tuoneet yhdessä Puolustusvoimien ja Sydänliiton kanssa Sydänmerkki-ateriat kaikkiin Suomen varuskuntiin. Noin puolet tarjoamistamme pääruuista täyttää Sydänmerkki-aterialle asetetut kriteerit, jotka liittyvät rasvan määrään ja laatuun sekä suolan määrään. 

Kasvisten ja kasvisruokien lisääminen ruokalistoillemme on jo useamman vuoden ajan ollut yksi sekä ympäristön että asiakkaittemme terveyden edistämisen kannalta tärkeä tavoitteemme.

Lue lisää Sydänmerkistä osoitteesta www.sydanmerkki.fi

Lue lisää kasvisruuan terveysvaikutuksista  Kasvisruokaa syömällä teet ekoteon terveydellesi


Osaamisen kehittäminen on meille kaikille yhteinen asia

Leijona Catering on ruoka-alan vahva osaaja ja vastuullinen työpaikka. Haluamme tarjota työntekijöillemme turvallisen ja innostavan työpaikan. Meille työhyvinvointi, henkilöstön osaaminen ja ammattitaito ovat avainasemassa. 

Ajantasainen osaaminen edellyttää jatkuvaa sekä työn että ihmisten kehittämistä. Työssä tarvittavan osaamisen lisäksi kehitämme henkilöstömme osaamista niin, että he pystyvät sekä työssään että omassa elämässään toteuttamaan terveellisiä ja ympäristön kannalta kestäviä valintoja ja ohjaamaan myös asiakkaitamme niihin.

Työturvallisuus kehittyy jatkuvasti

Henkilöstömme työhyvinvoinnista ja työturvallisuudesta huolehtiminen on meille ensiarvoisen tärkeää. Haluamme varmistaa päivittäisen työn sujuvuuden ja sen, että yhteistyö työkavereiden ja esimiehen kanssa on toimivaa. Työn merkityksellisyyttä lisää se, että jokainen leijonalainen tietää omaan työhönsä kohdistuvat odotukset ja tavoitteet. Siksi esimiestyön ja johtamisen kehittämisessä panostamme vuorovaikutteisuuteen ja valmentavaan johtamiseen. Työyhteisön hyvinvoinnin kehittäminen on meidän kaikkien yhteinen tavoite. Kehitämme jatkuvasti työturvallisuuteen liittyviä käytäntöjämme säännöllisissä tapaamisissa esimiesten ja työsuojeluhenkilöstön kanssa.

Teemme aktiivista yhteistyötä työeläkeyhtiön, työterveyshuollon ja tapaturmayhtiön, sekä henkilöstölle hoitokuluvakuutuksen tarjoavan yhteistyökumppanimme kanssa. Näin varmistamme henkilöstöllemme kattavat palvelut työkyvyn ylläpitämiseen.


Yhdenvertaisuuden ja tasa-arvoisuuden edistäminen

Haluamme luoda luottamusta ja kunnioitusta herättävän työympäristön, jossa monimuotoisuutta tuetaan ja arvostetaan. Leijona on työnantajana sitoutunut kohtelemaan työntekijöitään yhdenvertaisesti, tasapuolisesti, puolueettomasti ja tasa-arvoisesti. Minkäänlaista häirintää ja syrjintää ei sallita.


Positiivista yrityskulttuuria kehittämässä

Kartoitamme vuosittain henkilöstömme työtyytyväisyyttä Great Place to Work -instituutin Trust Index -kyselyllä. Aiempina vuosina tehty työ hyvän työpaikan rakentamiseksi kantoi hedelmää, kun Leijonalle myönnettiin Great Place to Work® -sertifikaatti syyskuusta 2019 alkaen.

Palveluksessamme työskenteli vuoden 2019 lopussa noin 500 henkilöä, joista yli 80 prosenttia oli naisia. Kokoaikaisia työsuhteita oli yli 90 prosenttia.


Verkostoista voimaa

Asiantuntijoidemme koordinoimissa, eri osaamisalueiden ja eri yksiköiden edustajista muodostuvissa osaajaverkostoissa keskitymme muun muassa työ- ja elintarviketurvallisuuden, hankintojen, puhtaanapidon ja ruokalistojen kehittämiseen. Leijonan lähettiläät -verkosto puolestaan auttaa rakentamaan yhtenäisiä leijonalaisia toimintatapoja ja jakamaan hyviä käytäntöjä. 

Kannustamme henkilöstöämme ideoimaan ja jakamaan hyviä työtapoja ja käytäntöjä koskevia oivalluksiaan koko työyhteisön hyväksi. Leijonan yhteisen Oivalluskanavan kautta jaettujen oivallusten avulla kehitimme toimintaamme ja jaoimme ravintoloiden parhaita käytäntöjä.


Vastuullisia hankintoja

Vastuullisuus on Leijona Cateringille tärkeä arvo. Toteutamme elintarvikehankinnoissamme vastuullisuuden periaatteita, huomioiden sekä tuotantoeläinten hyvinvoinnin, että tuotantolaitosten ympäristövaikutukset. Teemme pitkäjänteistä työtä raaka-aineidemme suomalaisuuden puolesta.

Toimintamme sujuvuuden ja kustannustehokkuuden turvaamiseksi hankintaketjumme on oltava ehdottoman toimitusvarma ja kumppaneidemme luotettavia. Asetamme kilpailutuksissamme vaatimukset toimittajillemme korkeiksi varmistuaksemme siitä, että asiakkaamme saavat kauttamme laadultaan ensiluokkaisia ja silti kustannustehokkaita elintarvikkeita. Sopimuskauden aikana seuraamme järjestelmällisesti toimitusvarmuutta ja sopimustemme mukaista toimintaa, läheisessä yhteistyössä tavaran- ja palveluntoimittajien kanssa.

Haluamme olla vastuullinen, kehittyvä ja haluttu yhteistyökumppani. Vastavuoroisesti odotamme kumppaneiltamme osaamista, joustavuutta, jatkuvaa laadun parantamista sekä sopimusten kunnioittamista lakeja ja kestävän liiketoiminnan periaatteita noudattaen. Toimittajille laadituissa eettisissä ohjeissamme sovitaan yhteistyön ehdoista muun muassa luottamuksellisuuden, turvallisuuden, ihmisoikeuksien ja ympäristön näkökulmista. Teemme yhteistyötä vain näihin ohjeisiin sitoutuneiden kumppaneiden kanssa. 

Hankintakenttä on jatkuvassa liikkeessä elintarvikemarkkinoiden ja lainsäädännön muutosten mukaan. Kumppanuuksia syventämällä voimme kehittää hankintojen tehokkuutta, vastuullisuutta ja jatkuvuudenhallintaa sekä samalla palvella asiakastamme entistä paremmin.

Lue lisää Leijonan elintarvikehankinnoista.