Leijonan vuosi 2018 - Leijona Catering Siirry sisältöön

Leijona lyhyesti

Leijona Catering Oy on vuonna 2012 syntynyt suomalainen ruokapalveluja tarjoava yritys. Suurin asiakkaamme on Puolustusvoimat, jolle toteutamme kaikki ruokapalvelut. Toinen tärkeä asiakkaamme on Rikosseuraamuslaitos, jonka kanssa sovimme kumppanuussopimuksen vuonna 2018.

Palvelimme vuoden 2018 lopussa yli 55 toimipisteessä Raaseporista Sodankylään, ja palveluksessamme oli noin 450 catering-alan erikoisosaajaa. Valmistamme asiakkaillemme päivittäin yli 70 000 ateriaa.

Valmistamme maistuvat ja terveelliset ateriat itse paikan päällä puhtaista ja tarkoin valituista raaka-aineista.

Vastuullisuusnäkökohtien huomioon ottaminen on keskeinen osa toimintatapaamme. Tunnemme vastuumme asiakkaidemme hyvinvointia edistävänä ruoka-alan osaajana ja kumppanina sekä työyhteisönä. Olemme sitoutuneet vähentämään toimintamme ympäristövaikutuksia koko ruokaketjussa.

Keskeiset tapahtumat vuonna 2018

  • Solmimme uuden strategisen kumppanuussopimuksen Rikosseuraamuslaitoksen kanssa. Sopimuksen tarkoituksena on kaikkien vankiloiden ruokahuollon siirtäminen Leijona Cateringin vastuulle vuoden 2019 loppuun mennessä. Kumppanuuden tavoitteena on toiminnan jatkuva yhteinen kehittäminen.
  • Käynnistimme vuoden 2018 aikana toiminnan seitsemässä Rikosseuraamuslaitoksen ravintolassa.
  • Olemme mukana kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumuksessa ja edistämme toiminnallamme yhdenvertaisia mahdollisuuksia hyvinvointiin, resurssiviisasta taloutta ja hiilineutraalin yhteiskunnan toteutumista.
  • Ympäristö- ja laatutoimintomme auditoitiin vuonna 2018 uudelleen ISO 14001 – ja ISO 9001 -standardien kriteerien mukaisesti.


Toimitusjohtajan katsaus

Perustana tyytyväinen henkilöstö 

Viime vuoden tulos on ylpeyden aihe. Asiakkaat pitävät aterioitamme herkullisina, olemme edistäneet vastuullisuutta ja vahvistaneet liiketoimintaamme uuden kumppanuuden myötä. Luvuissa tämä näkyy merkittävänä parannuksena henkilöstön työtyytyväisyydessä, asiakastyytyväisyyden jatkuvana myönteisenä kehityksenä ja erinomaisena liiketuloksena. Leijona Catering toimii kaikkialla Suomessa ja palvelee jokaista ikäluokkaa heidän varusmiespalvelunsa aikana. 

Vuotta 2018 kuvasti vahva eteneminen kolmella alueella – vastuullisuudessa, kumppanuuksien rakentamisessa ja henkilöstön kehittämisessä. Vuoden 2018 teemana oli resurssiviisas keittiö – ruokahävikin, biojätteen ja energiakulutuksen vähentäminen, vastuullisuus raaka-ainehankinnoissa ja ruokalistasuunnittelussa. 

Ruokahävikkiä on seurattu useasta näkökulmasta. Olemme selvittäneet, mistä hävikki johtuu ja mitä se sisältää. Onko hävikki lähinnä perunankuoria, vai onko ruokaa viety liikaa tarjolle? Sähköinen työkalumme ”Hävikkimestari” on innostanut henkilökuntaa seuraamaan hävikkiä ja säännöllinen seuranta on tuonut tulokset näkyville. Yhdessä olemme pystyneet vähentämään ruokahävikin puoleen vuodesta 2017. Asiakkaammekin voivat olla tästä ylpeitä, sillä he ovat auttaneet meitä tavoitteissamme päivittämällä ruokailutottumuksensa vastuullisemmiksi.

Ylpeyden aiheena meillä on myös korkea asiakastyytyväisyys, jonka eteen on tehty systemaattisesti töitä asiakkaan toiveita kuunnellen. Tavoitteemme asiakastyytyväisyyden osalta on kolmitasoinen. Ruoan tulee olla herkullista, sen tulee täyttää ravitsemussuositukset ja kolmantena tavoitteenamme on, että varusmiehet ovat tyytyväisiä. Olemme esimerkiksi kannustaneet kasvisruoan syömiseen niin omaa hyvinvointia edistävänä kuin ympäristön kannalta hyvänä asiana. 

Turvallista kumppanuutta

Maaliskuussa teimme sopimuksen Rikosseuraamuslaitoksen ruokahuollosta. Kumppanuussopimuksemme kattaa sen kaikki paikat. Vuoden 2018 loppuun mennessä olemme käynnistäneet toiminnan 13 ravintolassa. 

Uusi sopimus tarkoittaa meille toista tukijalkaa liiketoiminnalle samalla, kun uuden asiakkaan 24h-palveluntarve pystytään helposti integroimaan jo olemassa olevaan toimintamalliimme. Rikosseuraamuslaitos voi keskittyä ydintoimintaansa, ja me voimme palvella heitä varmistamalla turvallisuuskriittisen palvelun, yhtenäistämällä ravintoloiden ruokailua ja edistämällä vastuullista toimintaa sekä kustannustehokkuutta.

Viime vuonna jatkunut kumppanuus Puolustusvoimien ruokahuollossa on edennyt hyvin. Leijonan vahvaa osaamista poikkeusolojen ja häiriötilojen ruokahuollossa on kiitetty ja toiminnan kustannustehokkuus on vastannut asiakkaan asettamia tavoitteita.  Jatkamme tiivistä yhteistyötä kehittämällä entistä parempia palveluja.

Vuorovaikutteinen ja keskusteleva työyhteisö

Henkilöstön kehittämisessä olemme keskittyneet etenkin työturvallisuuden ja -tyytyväisyyden parantamiseen. Yhdessä henkilöstön kanssa havainnoimme jatkuvasti työympäristöämme ja läheltä piti-tilanteita. Työtapaturmat vähenivät merkittävästi näiden toimenpiteiden avulla vuoden 2018 aikana. 

Olemme myös määrätietoisesti rohkaisseet henkilöstöä ideoiden vaihtoon ja vahvistaneet keskustelukulttuuria. Lähiesimiehille on annettu koulutusta vuorovaikutteisuudessa ja johtamisessa, ja oppeja tuodaan käytäntöön jatkuvalla jalkauttamisella. Olemme keskustelleet kaikkien työntekijöidemme kanssa Leijonan arvoista ja niiden merkityksestä jokapäiväisessä työssä. Sisällytämme arvokeskustelun myös uusien työntekijöiden perehdytykseen.

Työtyytyväisyys on parantunut kaikilla mittareilla. Erityisen innostunut ja iloinen olen Great Place to Work -tutkimuslaitokselta saadusta palautteesta, jonka mukaan harvoin näkee yrityksiä, joiden henkilöstötyytyväisyys on noussut kaikilla osa-alueilla. Haluankin erityisesti kiittää tästä henkilöstöämme – teidän kanssanne on kiva tehdä töitä!

Lähiruoka on meille Suomi

Tarjoamme asiakkaillemme päivittäin noin 70 000 ateriaa. Suurin osa raaka-aineista tulee Suomesta – niin pitkälle, kuin se hankintalain mukaan on mahdollista. Olemme määritelleen toimittajillemme vastuullisuuskriteerit tiedämme käyttämämme ruoan alkuperän ja olemme paneutuneet myös eläinten hyvinvointiin. 

Aterioita tarjotaan ympäri Suomen, Raaseporista Sodankylään. Koko alan rekrytointihaasteet ja toimipisteidemme joskus syrjäisetkin sijainnit näkyvät rekrytointitarpeessamme. Tähän aiheeseen olemme jo pureutuneet ja jatkamme toimenpiteiden toteutusta vuonna 2019. 

Vuodelle 2019 tavoittelemme kokonaisvaltaisempaa vastuullisuutta, ei yksin ympäristöasioiden korostamista. Olemme integroimassa vastuullisuutta osaksi strategiaamme, ja teemme jo nyt monia hyviä asioita. Jatkossa panostamme myös vastuullisuusasioiden viestintään – haluamme kertoa, mitä vastuullisuus meille tarkoittaa niin ympäristön, talouden kuin henkilöstön yhdenvertaisuuden näkökulmasta.

Ritva Paavonsalo
toimitusjohtaja



Kumppanuuden ja kasvun vuosi

Leijonan liiketoiminta koostui vuonna 2018 Puolustusvoimien ruokahuollosta sekä turvallisuuskriittisten asiakkaiden ja muiden valtionhallinnon kohteiden ravintolatoiminnasta. Uusi sopimus Rikosseuraamuslaitoksen kanssa tuo tulevan vuoden aikana lisää ravintoloita Leijonan ketjuun.

Vuosi 2018 oli Puolustusvoimien ja Leijonan uuden strategisen kumppanuuden ensimmäinen toimintavuosi ja Rikosseuraamuslaitoksen ensimmäisen kumppanuussopimuksen aloitusvuosi. toimintavuosi. 

Puolustusvoimat on suurin asiakkaamme, ja ainutlaatuinen yhteistyömme heidän kanssaan on meille kunnia-asia. Henkilökuntaruokailun lisäksi tarjoamme varusmiespalvelustaan suorittaville, kertausharjoituksiin osallistuville ja reserviläisille päivittäin neljä ateriaa varuskunnissa, maasto- ja kenttäolosuhteissa sekä viisi ateriaa aluksilla.

Varuskuntaravintoloidemme ruokalistojen ja ateriasuunnittelun pohjana ovat kansalliset ravitsemussuositukset, ja kiinnitämme erityistä huomiota annosten proteiini-, kuitu- ja energiasisältöön. Huolellisen suunnittelun ja suositusten noudattamisen tavoitteena on taata jokaisen taistelijan suorituskyky kaikissa oloissa.


Strategiset kumppanuudet Puolustusvoimien ja Rikosseuraamuslaitoksen kanssa

Puolustusvoimien strategisena kumppanina kehitämme toimintaamme jatkuvasti niin, että voimme tehokkaalla ja laadukkaalla ruokahuollolla parhaiten mahdollistaa taistelijoiden jaksamisen ja hyvinvoinnin. Näin mahdollistamme Puolustusvoimien toiminnan jatkuvuuden kaikissa oloissa.

Tehtävämme on Puolustusvoimien ruokahuollon hoitaminen myös poikkeusoloissa, mistä Leijonalla on vahvaa osaamista. 1.1.2018 solmittu kumppanuussopimus Puolustusvoimien kanssa mahdollistaa pitkäjänteisen toimintojen kehittämisen ja yhteistyön syventämisen entisestään.

Vuonna 2018 keskityimme uusien, Puolustusvoimien ja Rikosseuraamuslaitoksen kanssa solmittujen, kumppanuussopimusten mukaiseen toimintaan ja palveluihin. 

Vuoden 2018 aikana avasimme seitsemän uutta ravintolaa Rikosseuraamuslaitoksen vankiloissa. 29.3.2018 solmitun kumppanuussopimuksen mukaisesti vankiloiden ruokahuolto siirtyy vaiheittain vuoden 2019 aikana Leijona Cateringin vastuulle. Vankilaravintoloiden lisäksi avasimme yhden uuden Puolustusvoimien ravintolan Ylöjärvelle.


Vastuullista asiakasyhteistyötä

Herkullinen ja laadukas ruoka on asiakastyytyväisyyden perusta. Erinomaiseksi ruokahetken täydentää loistava palvelu ja sujuva ruokailutapahtuma viihtyisässä ympäristössä. Asiakastyytyväisyyden jatkuva parantaminen on tavoitteenamme joka päivä, ja kuuntelemme asiakkaidemme palautetta ja toiveita tarkalla korvalla.

Varuskuntaravintoloissamme teemme laajan asiakastyytyväisyystutkimuksen kaksi kertaa vuodessa. Vuoden 2018 tutkimusten mukaan asiakastyytyväisyys on säilynyt kautta linjan hyvällä tasolla.

Vuoden 2019 keskeinen teemamme on toimintatapamme ytimessä olevan vastuullisuuden tuomista näkyväksi. Kerromme muun muassa vastuullisuudesta ympäristöasioissa, taloudenpidossa sekä yhdenvertaisuuden ja tasa-arvoisen kohtelun edistämisessä. Lue lisää vastuullisuustyöstämme sosiaalisen, taloudellisen ja ympäristövastuun osalta. 


Henkilöstö- ja opiskelijaravintolaliiketoiminta

Vuoden 2018 päättyessä meillä oli yksi opiskelijaravintola ja kaksi henkilöstöravintolaa: Miekkaleijona Poliisiammattikorkeakoulussa Tampereella ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen henkilöstöravintola Helmi ja ravintola Keltasirkku Helsingissä. 



Tilinpäätös 2018