Leijona Catering Oy:lle Kestomenestyjä 2020 sertifikaatti - Leijona Catering Siirry sisältöön

Leijona Catering Oy:lle Kestomenestyjä 2020 sertifikaatti

Tunnuslukuvertailujen perusteella Leijona Catering on jälleen sijoittunut parhaimpien suomalaisten yritysten joukkoon.

Leijona Catering Oy on taloudellisen suorituskykynsä perusteella analysoitu menestyjäyritykseksi Alma Talent Tietopalveluiden menestyjäluokituksessa. Menestyjä-sertifikaatin saaneen yrityksen ominaisuuksia ovat vakiintunut toiminta, vakaa kasvukehitys, hyvä tulos ja kannattavuus, vahva rahoitusrakenne sekä jatkuvan toiminnan turvaava maksuvalmius. Kauppalehden Menestyjä 2020 -luokitukset perustuvat tilikausiin aikavälillä 2015/06 – 2020/05.

– Leijona on sijoittunut viitenä peräkkäisenä vuonna sekä kaikkien suomalaisten yritysten, että oman toimialansa parhaimpien yritysten joukkoon. Tämä kertoo yhteistyökumppaneillemme toimintamme vakaudesta, vastuullisuudesta ja luotettavuudesta, sanoo Leijona Catering Oy:n toimitusjohtaja Ritva Paavonsalo.

Maailmanlaajuisen koronapandemian aikana Leijona on sopeuttanut toimintaansa vastaamaan kumppaniensa ruokapalvelutarpeita. Leijona Catering Oy:n tehtävä on toimia maanpuolustuksen ja turvallisuuden luotettavana ja vastuullisena kumppanina kaikissa olosuhteissa.