Tavarantoimittajat syynissä – elintarvikehankinnoissa raha ei yksin ratkaise - Leijona Catering Siirry sisältöön

Tavarantoimittajat syynissä – elintarvikehankinnoissa raha ei yksin ratkaise

Leijona Cateringin hankinnat kattavat noin kymmenesosan koko maan julkisista elintarvikehankinnoista. Tavarantoimittajien vastuullisuus ja eettisyys painavat vaakakupissa usein rahaakin enemmän.

Vaikka hinta on monesti ratkaisevassa asemassa, korostuu Leijonan hankinnoissa vastuullisuus, toimitusvarmuus ja asiakkaan tarpeet. Markkinoiden tervettä kilpailua hyödyntämällä päästään usein myös kokonaiskustannuksiltaan edullisiin lopputuloksiin.

— Edullisin hinta on harvoin ainoa kriteeri hankinnoissamme. Me pyrimme jo lähtökohtaisesti asettamaan vähimmäisvaatimukset niin korkealle tasolle, että saamme tehtyä mahdollisimman laadukkaita hankintoja mahdollisimman kustannustehokkaasti, kertoo Leijona Cateringin hankintapäällikkö Mika Parviainen.

Leijonan osa koko maan hankinnoista

Leijonan elintarvikehankinnat on laaja kokonaisuus, joka kattaa noin 10 prosenttia koko Suomen julkisista elintarvikeostoista. Suuren hankintamäärän vuoksi yhteistyökumppaneiksi valikoituu toimijoita, jotka pystyvät vastaamaan tarvittaessa myös äkillisiin kysynnän piikkeihin, ja joilla on kyky reagoida muutoksiin nopeasti niin, että toimitusvarmuus ei kärsi. 

— Meidän toimintamme on hieman erilaista verrattuna ravintolaketjujen toimintaan yleisesti. Jo hankintojen suunnitteluvaiheessa on tärkeää huomioida huoltovarmuus ja siihen liittyvä toimittajan suorituskyky.

Kaikissa Leijonan ravintoloissa noudatetaan samoja ruokalistoja, ja se edellyttää palveluntarjoajilta resursseja suuriin toimitusvolyymeihin eri puolille maata. Ravintolan vieressä toimivalta lähituottajalta ei siis aina voida ostaa.

— Varmistaaksemme tasalaatuisuuden ja toimitusvarmuuden emme pysty hankkimaan yksittäisiin toimipisteisiin tuotteita suoraan lähituottajilta. Pääosan elintarvikkeista hankimme tällä hetkellä tukkusopimuksen kautta valtakunnallisen logistiikan tehokkuuden vuoksi. Olemme kuitenkin avoimia keskusteluun myös uusien tuotteiden osalta, Parviainen kannustaa.

Kotimaisuus on tärkeä arvo

Julkisissa hankinnoissa kotimaisuuden tai paikallisuuden vaatiminen on kiellettyä. Julkisten hankintojen henki edellyttää aidon kilpailun syntymistä ja siksi kilpailua ei tule rajata liikaa.

— Pyrimme kuitenkin mahdollisimman korkeaan kotimaisuusasteeseen kaikissa hankinnoissamme. Elintarvikkeista esimerkiksi kaikki tuore liha, maito ja tuore leipä ovat sataprosenttisesti kotimaisia, Parviainen kertoo.

Eettisyys ja vastuulliset toimintatavat 

Leijona Catering tavoittelee hankinnoissaan edelläkävijyyttä siinä, mitä tulee hankintojen laadukkaaseen ja vastuulliseen toteutukseen. Elintarvikehankinnoissa huomioidaan valtioneuvoston periaatepäätös julkisista elintarvikehankinnoista. Kaikkien tavarantoimittajien tulee lisäksi sitoutua eettisiin ohjeisiin, joissa määritellään muun muassa toiminnan taloudellisia, sosiaalisia ja ympäristönäkökulmia. 

Tuotantoeläinten hyvinvointi varmistetaan jo kilpailutusvaiheessa. Hankintakauden aikana elintarviketoimittajia auditoidaan säännöllisesti.

— On ollut hienoa huomata elintarviketeollisuuden positiivisen suhtautumisen auditointeihin. Se kertoo, että olemme yhteisesti tärkeiden tavoitteiden äärellä.

Kysyntää kasviproteiineista

Leijonan ruokalistasuunnittelua kehitetään muuttuvien trendien ja asiakaan toiveiden mukaisesti. Tällä hetkellä muun muassa kasviproteiinitnäkyvät myös Leijonan hankinnoissa.

— Kartoitamme jatkuvasti meille sopivia uusia tuotteita ja tavarantoimittajat ovatkin olleet meihin päin aktiivisia, Parviainen kiittää.